Toteutin pitkäaikaisen haaveeni saada metsästäjätutkinto ja viime syksynä sain sen suoritettua, vallitsevasta tilanteessa huolimatta. Pienen onnenkantamoisen avulla ilmoittauduin kurssille ja onnekseni pääsin sinne. Parin viime vuoden aikana on ollut vaikeaa saada mitään harrastustoimintaa eteenpäin mutta onneksi sain melko nopealla aikataululla suoritettua metsästäjätutkinnon. Ja onnekkaasti tämän vuoden tammikuussa pääsin ampumaan hirvimerkinkin. Kannatti värjötellä pakkasessa odottamassa omaa vuoroaan, osallistujia oli sielläkin paljon. 

Luonnon ja eläinten kunnioittaminen onkin se "juttu". Täällä Pirkanmaalla on valkohäntäpeuroja riesaksi asti. Peurakolareita on paljon ja riistanhoidollisista syistä kaatolupiakin myönnetään paljon tälle alueelle. Parasta tässä metsästysharrastuksessa onkin se, että pääsee kulkemaan metsissä, kuuntelemaan hiljaisuutta, tuntemaan yhteyttä johonkin alkukantaiseen. Luonnossa kulkeminen on hyvää vastapainoa työlle. Moni metsästäjä onkin todennut, "Paras laukaus on se, jota ei ammuta." Hiljaisuus, rauha ja yhteenkuuluisuuden tunne on metsästyksessä parasta. Toki riistan saaminen on hyvä asia mutta ei välttämätöntä. 

Töissä saa hitsata, korjata ja huoltaa autoja, on hyvä, että vastapainoksi saa tehdä jotain muuta. Hyvä niin, kiitos asiakkailleni luottamuksesta.

Yleiskuva